fbpx

Kasvaako kynnys kokeilla iän myötä?

Mietin eräänä päivänä, että jos nyt lähtisin tekemään samoja asioita, joita lähdin tekemään 17 -vuotiaana, karmaisisiko se tai särähtäisikö korvaani jos kuulisin jonkun toisen 17 -vuotiaan tekevän samoja asioita?

Luultavasti ei. Kokeilunhaluni ja uskaliaisuuteni ei ole juurikaan laskenut vuosien aikana. Tosin, yhtälö merkonomiksi valmistuvasta rakennusalan yrittäjästä voisi kuulostaa oudolta minunkin korvaan. Enemmän kuitenkin asiaa pohtiessani siitä, miten ja kuinka yrittämistä lähdettäisiin tekemään, antaisin toimintamallille täydet 10 pistettä. En ehkä ole vielä 5 vuoden aikana nähnyt maailmaa tarpeeksi, että näkemykseni olisi muuttunut. Tai mitäpä jos se ei edes ikinä muutu, koska uskalsin silloin rohkeasti kokeilla ja hypätä tuntemattomaan? Ken tietää.

Tulevatko ennakkoluulot ja varovaisuus jossain vaiheessa tiellesi?

Olen huomannut useamman ihmisen kohdalla, että iän sekä vastuun mukana tulee tietty varovaisuus ja ennakkoluuloja alkaa herätä useita asioita kohtaan. Se on varmasti täysin normaalia esim. perheelliselle ihmiselle, jolla on niin sanotusti suita ruokittavana. En silti itse haluaisi miettiä, että omasta intohimosta ulkoiset asiat rajoittaisivat tekemistäni tai jopa sulkisivat koko unelmani ’’tekemättömäksi’’. Uskon, että tuota ajattelua on mahdollista moneltakin kannalta treenata ja kirjoitukseni pointtina onkin oikeastaan pohtia aihetta, eikä tarjota siihen suoraa ratkaisua, koska sitä minulla ei valitettavasti ole.

Haasta itseäsi

Mielestäni ongelmaan voi löytää moniakin ratkaisuja, miten välttää tietynlaisen ’’hyvän’’ rohkeuden ja ammatillisen kehittymisen ansoja. Mutta yksi ratkaisuista mielestäni on ehdottomasti se, että ympäröit itsesi ihmisillä, jollaiseksi itsekin haluaisit tulla. Jos sinulla on idea yrityksestä, mutta ympärilläsi on paljon vastustusta yrittäjyyttä kohtaan tai muuten huono ilmapiiri edistää asiaasi, pyri löytämään samalla tavalla ajattelevia ihmisiä. Kun itse valitsin mitä halusin lähteä tekemään tuntui isolta valinnalta alkaa karsia ihmissuhteita ja muuttaa ympäristöä. Jälkeenpäin ajateltuna ne oli silloiselta minältä todella viisaita valintoja. Tämä ei todellakaan ole pakollista, mutta itse koin sen olevan hyvä valinta. Ei siis tarvitse siltikään hylätä ketään!

Koskaan ei ole liian myöhäistä. Loistavia esimerkkejä löytyy monia, mutta tässä sinulle yksi esimerkki:

McDonaldsin perustajan: https://www.britannica.com/biography/Ray-Kroc tarina.

Kommentoi: